4. joulukuuta 2009

Togabileet ja Praha

Heipähei lapsukaiset.

Sori että on hieman kestänyt, pari viikkoa on ollut melko hässäkkää. On tullut käytyä mm tsekeissä, järkättiin toogabileet ja selvittelin paikallisten poliisien ja vakuutusyhtiön kanssa pöllittyjä suksia.. No tässä tarinaa viime viikoilta parin postauksen verran:

Pari viikkoa sitten torstaina suomalainen kaveri saapui visiitille Münchenistä. Laiva oli lastattu mm jallu ja salmaripulloilla, takuulla härmäläinen viikonloppu tiedossa! Ilmeisesti Dresdenin julkisen on melko selvää, hyvin löysi poika perille kimppakyydillä ja antamieni feisbuukki ohjeiden perusteella. Kaverin murre pisti heti repeilyttään kun juteltiin kämppisten kanssa. Müchen on siis eteläsaksan ihmemaan Beijerin pääkaupunkii. Lokali murre on melkin kuin oma kieli. Huvittava nähdä että tarttuu noin nopeasti. (Vaikka eipä sillä, saksenikin osaa olla välillä aika sössötystä.)

Aivan mahtava oli kyllä nähdä, mukava tuulahdus kotia.:) Löpistiin hetki oluen ääressä ja tuntu että ois nähnyt pari päivää sitten! Ei täällä ole enään mitään ongelmia ole, Saksan kieli ja kulttuuri alkaa oleen jo aika lavassa. Silti sitä aina ajattelee mitä tekee ja sanoo, Suomessa voi vaan olla ja sanoa perjaatteessa mitä sylki suuhun tuo. Tekee kyllä gutaa välillä!

Mutta eihän sitä koko iltaa jaksanut kotona lörjyä. Seuraaville illoille oli muuta suunnitteilla joten lähdettiin katsastaan Dresdenin yötä. Napattiin pari kaveria matkalta mukaan ja mietinnän jälkeen suunnattiin Altmarkin PMään. Vähän onnela se on, mutta pojat lämpes "Girls Nightille". Lisäksi Chemiefabrik oli kuulemma melko tyhjä (mitään muuta ei sitten normi torstaina ole). Ovella selvis että tyttöjen ilta on jokatoinen viikko, nyt on vuorossa "Black Night". Poke ehti jo ehdottaan jotain humppamestaa ja aseman tissibaaria. Ei kiitos. Jäätin kuitenkin ja hauskaa loppupeileissä oli. Vaikka sattuneesta syystä ei oikein sulautunut massaan..


Black Night

Perjantai päivä kului lähinnä lakanakaupoissa. Järkättiin illalla toogabileet ja tarkoituksen oli löytää hieman valkoista kangasta jumalaisen kropan peitoksi. Eipä käynyt helpolla. Kangaskauppoja ei ole missään ja joka paikassa myydään vain MUOTOILTUJA lakanoita. (Pussin muotoinen, jossa on kumilanka reunoilla.) Aivan mahtava keksintö pedissä mutta nyt ei auttanut. Onneksi skandeihin voi aina luottaa, kaupungin toisella puolella olevasta Ikeasta löytyi blankkoja lakanoita 6,99€! Pantoja varten tarvi vielä vähän havuja. Alkuperäinen idea oli nyysiä ne kävelykadun istutuksista. Ohimenevä rouva katsoi niin pahalla että päätettiin sijoitettaa neljä euribooria joulukranssiin. Eipä silti pahan hintainen outfitti!


How to Make a Toga From a Bed Sheet

Kemut oli ihan mahtavat! Jengiä oli riittävästi ja kaikki viihty. Tosin bileet piti päättää jo puoli kunpoliisi muisti toistamiseen… Ostettiin kämppisten kanssa 360€:lla juomaa ja Rebbull sponssas energiat. Olutta sai ottaa ilmaseksi ja ammattibaarimikko (kaveri) väänsi shotteja ja tuhteja coktaileja omakustannehintaan. Tosi hyvä idea meikästä. Kenenkään ei tarvinnut tuoda mitään mukana ja jäätiin lopulta parikymppiä mieheen pakkaselle. Drinkkejä meni about 250. Miten ois, vois ottaa Tampereelläkin togabileet? :)

 

Togabileet

Lauantaina oli tarkoitus lähteä aamusta Suomi-Ranska edustuksella Prahaan. Herään toga päällä puhelimen helinään. "Oltais vartin päästä siellä." Hiemn evastä mukaan, goglet nokkaan ja menoksi. Matka Prahaan on aika lyhyt, about 1,5h. Puolen tunnin jälkeen sukelletaan pitkään tunneliin ja tiekyltit vaihtaa kieltä. EU on kyllä mahtava! Tsekkien puolella on enemmän vuoria, pieniä kyliä ja hieman köyhemmän näköistä. Moottoritie on hyvässä kunnossa. Poliiseja pitäisi sen sijaan hieman varoa. Kuuleman mukaan jotain ulkomaalaisia on jopa lavastettu salakuljetuksista. (Luulen kuitenkin että se on enemmän poikkeus kuin kääntö.)

Pian saavumme Prahaan ja Bulli piristää mukavasti mieltä. Kuskia alkaa vähitellen kypsyttään paikallinen liikenne. Jätämme auton ja etsimme jalan hostellin. Vaikka jenkkituristi yrittää kovasti jallittaa, hostelli löytyykin pian ja saamme auton parkkihalliin turvaan. Majottuminen on melko halpaa Tsekeissä. Meidän huone maksaa 12€ yö per nassu. Hostelli sijaitsee keskustassa ja on hyvän tasoinen. Jopa wlani toimii huoneessa.


Huone

Jätämme kamat huoneeseen ja lähdemme kaupungille. Kaupunki no melko vanha ja täynnä erisuuntaisia pieniä katuja. Keskustaa rajaa pohjoispuolelta leveä joki. Pääkatu on suuri puistokatu jonka päässä on kansallismuseo. Jokapuolella riivaa nakubaarien sisäänheittäjät. Pyöritään hieman ympäriinsä ja käydään tasaan mäkissä suolat edellisen illan jäliltä. Parin tunnin päästä käydää hakeen lähikaupasta hieman purtavaa ja juotavaa illaksi. Lokali tavat kunniaan - Absinttia tottakai! Ainiin, Tsekeissä on vielä käytössä oma valuutta. Euro vastaa 25 korunaa. Tonni eli 40 eekkeriä on melko sopiva illan budjetti.


Museo ... check


Massimiehiä

Hieman myöhemin kolmas patonki, paikallinen vaihto-opiskelija liityi mukaan. Tutustuimme kämpillä hieman paikallisen yrttijuoman ihmeelliseen maailmaan (alla). Punanen ja viherä on ilmiesesti vain samaa litkua eri väriaineilla. Keskimmäinen on hieman jäykempää mutta niin on myös maku. Luultavasti aika lähellä rotanmyrkkyä, en todellakaan suosittele. Hotellietkojen jälkeen siirryimme ravintolaan. Ensivaikutelmalta Tsekki ruoka on melko lähellä Saksalaisesta, tosin vielän hieman rasvaisempaa. Pihvi isolla bissellä maksaa vajaa 6€, halvempiakin löytyy.

Ruoan jälkeen piti käydä keskustan trendibaarissa yhdellä, mutta se näyttää niin kuolleelta että lähdettään suoraan sporalla klubille. Mesta sijaitsee keskustan ulkopuolella vanhalla varastoalueella. Kävellään sisään metalllinpaljastimen läpi ja poke tunnustelee paikat. Hieman kuumottaa. Sisällä on kuitenkin melko modernia. Sisään maksaa 8€ ja biisoni 2€. Tulee mieleen lähinnä Berliiniin fiinimmät electroklubit. Paitsi naisten ostalta. Loppuillasta väki hälvenee ja tilanteen tajuaa. Sikaniskat jäpittää hallin reunoilla ja näteimmät tytöt tanssii lattialla yksin. Ei kannata käydä kiinni jos et halua OSTAA heitä. Hyi helvetti.



Klubi (kuvan nainen ei liity yllä olevaan tilitykseen)

Sunnuntaina kiertelemme hieman kaupungilla ja olo on jopa yllättävän hyvä. Poikkesimme yöllä snägärillä ja mäjäytin mahan täydeltä paikallisia hodareita vaikka Axel varoitteli rypälepommeista. Ei kuplan kuplaa, hyvin näyttää toimivan suomalainen immuniteetti! Neljän maissa olo on jo muuten melko hapokas ja kaikilla alkaa ruplat loppua. Päätämme yhdessä tuumin ajaa valosalla kotiin. Hyvä päätös onkin. Kuski valitsee rajalla oikotien ja päädymme kylien keskelle aivan järkyttävään sumuun. Näkyvyys muutamia metrejä. Onneksi oli edes valosaa.


Juhanen nähtävyys (?)


 
Normi sumu

Lopulta pääsemme turvallisesti takas Dresdeniin. Ensimmäistä kertaa täällä tuntuu siltä että palaisi kotiin. Kaikki näyttää niin tutulta ja turvallisesta. Sisällä tosin odottaa karvas totuus. Avaan oven ja kävelen sisään. Kengät liimautuu lattiaan kiinni. Kämppä aivan pommin jäljiltä. Mutta ei mahda. Keitän kahvit, raivaan kämpän ja alan vääntään esitelmää maisteriohjelmien muutokseesta. No, ainakin oli mahtava viikonloppu!